Unet
HUOM!! Tämä osio on vasta testikäytössä. Unien selityksiä on vasta A-K kirjaimien takana. HUOM!!
|
Unisanat A, B,
C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N,
O, P, R, S, T, U, V, Y, Ä, Ö
pääsivulle
|
|
Alitajuntamme toimii 24 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa. Alitajuntamme yöllinen toiminta tuottaa unia, joissa käsittelemme
menneitä tapahtumia ja tulevia asioita, pelkoja, aavistuksia, toiveita.
Unissamme esiintyvät tapahtumat saattavat poukkoilla päämäärättömästi ajan, paikan, todellisen ja epätodellisen rajatilassa.
|  |
|
Unien syntymisen mekansimi on varmasti yksi vaikeimmin tutkittavista asioista ja kuitenkin unien tulkintaa ja tarkoitusta on tulkittu ja tutkittu aina historian hämäristä saakka.
Unimaailma on yhteys sielumme syvyyksiin, josta alitajuntamme lähettää meille varoituksia, lohdutusta, seikkailua, mielihyvää ja joskus myös konkreettisia neuvoja.
Unet voivat tuntua tarkoituksettomilta ja voimme unohtaa niiden viestin heti herättyämme. Toisaalta tuskin ketään vahingoittaa kuunnella oman mielensä viestejä.
Tämän sivuston tulkinnat on kerätty muutamasta toisiaan tukevasta lähteestä. Ohjenuorana kuitenkin on kreikkalaisen 100-luvulla jKr. syntyneen Artemidoros Daldislaisen ikiaikanen unien selitystä koskeva teos. Artemidoros jakaa unet kahteen päätyyppiin joutouniin ja ennusuniin. Joutounet kertovat nukkujan mielenliikkeistä, terveydentilasta yms. joihin vaikuttaa mm. syödyt ateriat
ja nukkumisolosuhteet. Ennusunet ovat viestejä tulevasta, varoituksia, ohjeita ja enteitä, joiden monimutkaiselta vaikuttava symboliikka alkaa lyhyen tutkimisen jälkeen vaikuttaa varsin pätevältä
|
|
Unisanat A, B,
C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N,
O, P, R, S, T, U, V, Y, Ä, Ö
pääsivulle
|